LYHYT BIOGRAFIA

Hans Välimäki on kansainvälisesti tunnustettu ravintoloitsija ja keittiömestari. Hansin paremmin tuntevat saattaisivat kuvailla häntä äkkipikaiseksi ja kärsimättömäksi, mutta myös äärimmäisen intohimoiseksi, keittämiselle ja hyvälle ruoalle omistautuneeksi mestariksi. Välimäki on toistaiseksi ainoa suomalainen kokki, joka on ansainnut työllään kaksi Michelin-tähteä. Vuosina 1998-2013 toimineelle ravintola Chez Dominiquelle myönnettiin yksi Michelin-tähti vuonna 2001 ja kaksi tähteä vuonna 2003, jotka se säilytti ravintolan sulkemiseen asti.

Ravintoloiden lisäksi Välimäki on suomalaisille TV:stä tuttu. Vuosien varrella mm. Kokki sota, Top Chef Suomi, Hansin matkassa sekä viimeisimpänä Kuppilat Kuntoon Hans Välimäki ovat keränneet katsojat ruutujen äärelle.

Ota yhteyttä: [email protected]

 

"Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.” -Mauno Koivisto

Hansin KOTONA

’Hansin kotona’ on rento ja kiireetön virtuaalinen kokkaustapahtuma. Jokaisella kokkauskerralla tehdään yhdessä hyvää ruokaa ja päästään kurkistamaan Hansin kotikeittiöön. Kaikki annokset ja virtuaalikokoontumiset on suunniteltu niin, että kaiken tasoiset kotikokit pysyvät kyydissä mukana.

Onnistunut lopputulos varmistetaan myös sillä, että ongelman ilmetessä kokkauksesta voi kysyä chatin välityksellä suoraan Hansilta itseltään.

Kokkailun lomassa jutellaan muustakin kuin ruuanlaitosta ja Hans vastaa osallistujien kysymyksiin, liittyivätpä ne sitten kokkailuun tai vaikka perhokalastukseen. Varaudu siis opettavaiseen ja hauskaan virtuaalikokkaukseen!

Tästä katsomaan!

Bistro Bardot

Bardot, ystävien kesken BB, on rento bistro-brasserie Helsingin sydämessä, osoitteessa Kluuvikatu 1. Esikuvansa mukaisesti Bardot on moniulotteinen. Bardot on yhtä lailla kupliva ja luonteikas, moderni ja perinteistä ranskalaista ruokakulttuuria syleilevä. Bardotin listalle on koottu rakastetut bistroklassikot ja vaihtuvat sesonkien mukaiset herkut.

Ravintolan kauniit ja taianomaiset salit huokuvat ranskalaista ’je ne sais quoi’ -tunnelmaa ja Bardotissa onkin helppo irrottautua ajasta ja paikasta. Ravintolan kyljessä on pieni sametein verhoiltu ja kristallein kruunattu baari, jossa voi hengähtää lasillisen ääressä. Lokakuussa 2020 avattu ravintola on lunastanut paikkansa helsinkiläisten sydämissä ja löytänyt jo oman uskollisen vakioasiakaskuntansa.

Bistro Bardot
Kluuvikatu 1, 00100 Helsinki
tel: 050 5422099
[email protected]
www.bardot.fi

Lahjakortit
Ilahduta itseäsi tai ystävääsi, osta lahjakortti Bistro Bardottiin.

Pöytävaraukset
Lähde makumatkalle Ranskaan, varaa pöytä Bistro Bardottiin.

0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjä
      Aktivoi lahjakoodi